esittely   hallitus   julkaisut   koulutus   lomakkeet   jäsenkirje   linkit   yhteystiedot


SUOMEN SOSIAALIPEDAGOGINEN SEURA ry.

Suomen sosiaalipedagoginen seura on perustettu Porissa vuonna 1997. Seuran tarkoituksena on kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä:
    - edistää sosiaalipedagogista tutkimusta ja koulutusta
    - myötävaikuttaa sosiaalipedagogiikan kehittymiseen tutkimus-
      ja koulutusalana sekä professiona
    - toimia keskustelufoorumina sosiaalipedagogiikan
      tutkimuksen ja käytännön työn välillä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura järjestää yhteistyössä eri korkeakoulujen kanssa vuosittain valtakunnalliset Sosiaalipedagogiikan päivät sekä noin neljä kertaa vuodessa paikallisia sosiaalipedagogiikan iltoja eri paikkakunnilla. Tavoitteena näissä tilaisuuksissa on reflektoida yhdessä alan kouluttajien, tutkijoiden, työelämän edustajien ja opiskelijoiden kanssa sosiaalipedagogista teoreettista ja ammatillista tietoa ja osaamista.

Seura julkaisee Sosiaalipedagogista aikakauskirjaa yhden numeron vuosittain. Seuran hallituksen jäsenet osallistuvat sosiaalipedagogiikan kansainvälisiin tapahtumiin sekä yhteistyöverkostojen toimintaan kuten sosiaalipedagogiikan pohjoismaisen yhteistyöelimen NUFS:in ja eurooppalaisen yhteistyöelimen Fesetin toimintaan.


TOIMINTASUUNNITELMA 2011
(aukeaa linkistä pdf-tiedostona)

TOIMINTAKERTOMUS 2010
(aukeaa linkistä pdf-tiedostona)

TOIMINTASUUNNITELMA 2010
(aukeaa linkistä pdf-tiedostona)

TOIMINTAKERTOMUS 2009
(aukeaa linkistä pdf-tiedostona)

TOIMINTASUUNNITELMA 2009
(aukeaa linkistä pdf-tiedostona)

TOIMINTAKERTOMUS 2008
(aukeaa linkistä pdf-tiedostona)